fbpx

Mikä Exe?

Memoera Exe on uudenlainen liikuntaohjain suunniteltu muistisairaiden, ikäihmisten ja erityisryhmien käyttöön.
Laite sisältää monipuolisia pelejä, joiden tarkoituksena on virkistää aivotoimintaa moniulotteisesti, ylläpitää kognitiivista ja fyysistä toimintakykyä, helpottaa muistisairauden oireita ja hidastaa sen etenemistä.

Peleissä on muun muassa kuvallisia, päättely ja liikunnallisia tehtäviä, joiden ohjeistuksessa on vältetty sanallisia ohjeita ja käytetty kuvallista ohjeistusta.
Laitteessa ei ole ylimääräisiä toimintoja, kuten internetselainta tai asetukset -valikkoa, joten se ei vaadi mitään pohjaosaamista tai teknistä räpläämistä. Sen käyttö on turvallinen ja helppo. Kaikki koot, värit ja hahmot on huolellisesti tutkittu ja valittu.

Memoera Exe toimii televisiossa tai näytössä (HDMI -kaapelilla). Pelejä suoritetaan ohjaamalla fyysistä keppiä tai rengasta, liikuttamalla kättä, käsivartta ja yläselkää. Laitetta voi käyttää sekä istualtaan että seisaaltaan, jolloin myös alavartalo saa pientä liikettä. Pelien eri tehtävät kohdistavat käsille erilaisia liikeratoja, jolloin ikäihminen jumppaa huomaamatta. Kun on innoissaan pelaamisesta, käsi kurkottaa ylös ihan toisenlaisella tavalla.

Exen helppokäyttöisyys antaa jokaiselle mahdollisuuden ylläpitää aivojen ja lihasten toimintaa hauskalla motorisella aktiviteetillä!

Voisiko Exestä olla hyötyä toiminnassani?

Jos työskentelet päivittäin ikäihmisten parissa vastaus on kyllä.
Exe sopii kaikille niille, jotka kaipaavat kognitiivista sekä fyysistä toimintakykyä ylläpitävää virikettä. 
Se on oiva työväline ottaa mukaan esim. muistikuntoutuksen ja viriketoiminnan suunnitelmiin.
Laitetta voi käyttää joko yksilöllisesti jokaisen ikäihmisen tarpeiden mukaan tai yhteisessä tiloissa kaikkien hyväksi, käyttäen isoa televisionäyttöä.

Yhdessä pelaaminen on innostavaa – kun joku pelaa saattaa viereen ilmestyä nopeasti muita katsomaan mitä tapahtuu ja näin alkaa myös vuorovaikutus.

Exen käyttöönotto säästää arvokasta aikaa – Exen helppokäyttöisyyden vuoksi työntekijän ei tarvitse viettää sekuntiakaan käytön oppimisessa.

Vuorovaikutussuhde on tärkeä – Exe on oiva työkalu myös esim. fysioterapeutin päivittäiseen työhön. Se auttaa motivoimaan ikääntynyttä uudenlaisella tavalla kuntouttavaan työskentelyyn ja, sen lisäksi, se auttaa lisäämään vuorovaikutusta ohjaajan ja potilaan välillä.

Hauska ja tehokas aivojumppa lisää oman elämän hallinnan tuntua ja kykyä itsenäiseen toimintaan. Pelien onnistuminen tuo hyvää oloa.

Kognitiivinen toimintakyky

– muisti
– oppiminen
– keskittyminen

– tarkkaavaisuus
– hahmottaminen
– tietojen käsittely

– ongelmien ratkaisu
– toiminnanohjaus
– kielellinen toiminta

Fyysinen toimintakyky

– nivelten liikkuvuus

– kehon asennon ja
liikkeiden hallinta

– näitä koordinoiva keskushermoston toiminta

Eettisyys ja hinta

Memoera Exe on vuokrattavissa oleva laite.
Vuokrasopimus syntyy kun tilaat koekäytön. Sopimus ei ole määräaikainen eikä edellytä minimitilauksia. Voit palauttaa laitteen milloin tahansa.

Memoera Exen julkaisuajankohta on vielä avoin
Memoera Exen vuokrahinta tulee julkiseksi vuonna 2020